Tykkää ja seuraa meitä:

Iskelmä

Vesterinen huojentui: ”Onnistuimme liki mahdottomassa”

”Kesä on ollut historiamme raskain, mutta myös onnellisin”, uuden sinkun julkaissut Vesterinen yhtyeineen kuvailee. Kuuntele ja lue lisää!

Julkaistu

@

Vesterinen yhtyeineen. Kuva: Ville Juurikkala.

Vesterinen yhtyeineen julkaisi syyskuun kunniaksi uutta musiikkia. Sinkku Kohti sydänpeltoja on ensimakua vuonna 2023 ilmestyvältä albumilta.

Suosikkiyhtyeen nokkamies Tero Vesterinen kuvaa tunnelmia huojentuneiksi.

”Vaikka keikkoja on tänä vuonna takana jo yli 60, olemme kerenneet ahkeroida studiossakin uuden levyn parissa.”

Vesterisen mukaan Kohti sydänpeltoja käynnistää bändin seuraavan albumiprojektin, jolla on mukana uutena tuottajana Antti Lehtinen (Ultra Bra, Scandinavian Music Group).

”Olemme palanneet Antin kanssa voimakkaammin bändi-ilmaisuun, tehty siis vanhaa kunnon musaa! Antti on paitsi täydellinen osa työryhmäämme, myös henkeen ja vereen musiikillinen supermies”, Vesterinen kuvailee.

”Onnistuimme tekemään hemmetin hyvän biisin keskellä kiertuetta”

”Kun tämän yhteistyön ensimmäinen hedelmä Kohti sydänpeltoja soitettiin masteroituna ensimmäistä kertaa keikkabussissa heinäkuussa, niin vastaanotto oli huojentuneen helpottunut. Olimme onnistuneet lähes mahdottomassa, eli tekemään hemmetin hyvän biisin keskellä kiertuetta.”

Lue myös: Syyskiertue! Vesterinen: ”Juhlimme ihmisen oikeutta nauttia elävästä kulttuurista”

Mainos

”Olemme oikealla tiellä”

Vesterinen tuntee, että yhtye on nyt oikealla tiellä.

”Hyvät biisit ovat kaiken keskiössä ja meillä on teräksinen itseluottamus sen suhteen, että aiempia levyjä parempi albumi on edelleen mahdollista tehdä tällä jengillä. Loppuvuoden kierrämme vielä Meissä asuu elämä -kiertueen merkeissä. Ensi vuonna on sitten aika uuden levyn ja uusien kiertuekuvioiden.”

vesterinen yhtyeineen: kohti sydänpeltoja spotifyssa.

”Kesä on ollut raskain ja onnellisin”

Vesterinen yhteyineen kiertää Meissä asuu elämä -kiertueen merkeissä vielä syksyn ajan kautta Suomen.

”Kesä on ollut historiamme raskain, mutta myös onnellisin. Kahden tuskaisan koronavuoden jälkeen on ollut suuri etuoikeus nähdä tuhansittain juhlivia ihmisiä viikko toisensa jälkeen. Nyt otetaan kesästä parhaat onnistumiset talteen ja tehdään niistä syksyllä entistäkin ihanampia.”

”Erikoishuomiona täytyy nostaa vielä kiertueen virallinen finaalikonsertti Köyliön Lallintalolla lauantaina 3. joulukuuta. Soitamme legendaarisella Lalliksella erikoissetin, joka sisältää muun muassa Meissä asuu elämä -albumin kokonaisuudessaan.”

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *