Hip hop
Uusi aluevaltaus! Elastinen julkaisee lastenkirjan – haluaa opettaa suomen kielen rikkautta
Kun korona tyhjensi kalenterit, Elastinen alkoi yhdessä räppikavereidensa Timo Pienen Huijauksen ja Jaakko Mannisen kanssa luoda lastenkirjaa.
Elastinen, räppäri Timo Pieni Huijaus ja Beats & Styles -yhtyeestä tuttu muusiikko Jaakko Manninen tekivät yhdessä lastenkirjan. Bex ja luovuuden lähde opettaa riimittelyn salat.
Bex ja luovuuden lähde on uudenlainen lasten kuvakirja, joka haluaa opettaa lapsille räppäämisen perusteet ja samalla hiphop-kulttuurin juurista. Kirjan takana ovat Elastinen eli Kimmo Laiho, Jaakko Manninen ja Timo Snellman, jotka alkoivat työstää kirjaa yhdessä pandemian tyhjennettyä kalenterit.
Idea riimittelyyn tutustuttavasta lastenkirjasta syntyi omasta tarpeesta: Los Angelesissa perheineen asuva Manninen halusi löytää lapsilleen sellaista suomenkielistä luettavaa, joka kiinnostaisi myös isää itseään.
Päähahmo syntyi Elastisen esikoisen mielikuvituksessa
Kirjan Bex-hahmo puolestaan syntyi Laihon vanhimman lapsen mielikuvitusseikkailuissa.
”Ei meidän lapsuudessamme ollut kirjoja, jotka olisivat tuoneet hiphopia tutuksi sekä opettaneet sen historiaa. Haluamme voida jakaa itsellemme rakkaan kulttuurin ilosanomaa ja opettaa uudelle sukupolvelle samalla suomen kielen rikkautta”, tekijäkolmikko kertoo.
Lue myös: Hups, BEHM-hitin suosiosta jaettiin väärää tietoa – Suomen suosikkibiisi onkin tämä duohitti
Jaakko Manninen. Kuva Hannu Aukia. ElastinenElastinen. Kuva: Viivi Huuska. Timo Snellman. Kuva Julius Konttinen.
Kirjassa luovuuden lähde löytyy sanoista
Kirjan päähenkilöt Lili ja Leksi ovat tylsistyneitä kesäloman viimeisenä päivänä. Mielikuvituskaveri Bex auttaa keksimään tekemistä: luovuuden lähde löytyy sanoista, tavuista ja riimeistä. Samalla kun Bex opettaa, miten riimejä rustataan, lukija oppii ghettoblästereistä, beatboxaamisesta ja Wu-Tang Clanista.
Tekijäkolmikolle on tärkeää, että kirja antaa takaisin maailman suosituimmaksi musiikkigenreksi kasvaneelle hiphopille ja kunnioittaa myös sen afrikkalaisamerikkalaista kulttuurihistoriaa.
Lue myös: Vain elämää -tähdet tunnelmoivat yleisön edessä spesiaalishowssa – katso koko esiintyjälista
Bex ja luovuuden lähde on tehty ääneen luettavaksi, sillä kuten Laiho, Manninen ja Snellman muistuttavat, ääneen lausuttuna räpillä on ihan oma suutuntumansa. Se on auditiivinen runouden muoto, joka toivottavasti rohkaisee riimittelyyn myös niitä, joille perinteinen runous tuntuu vieraalta.
”Räppäämisessä ei ole rajoja”
Tekijät uskovat, että rap-kirja voi herättää tavallista suurempaa kiinnostusta erityisesti pojissa, joiden lukemisesta usein ollaan huolissaan.
”Kielestä saa niin paljon irti! Sanoilla saa leikkiä, niitä saa rikkoa ja vääntää. Räppäämisessä ei ole mitään rajoja.”
Elastinen lukee äänikirjana
Aiheensa lisäksi uutta Bexissä ja luovuuden lähteessä on sen ainutlaatuinen äänikirjaversio. Kirjan tulkitsevat ääneen Kimmo Laiho, Yasmine Yamajako, Heljä Heikkinen ja Markku Wettenranta. Luvassa on innostava äänikirjakokemus, joka sopii myös sellaisille lapsille ja nuorille, jotka eivät normaalisti äänikirjoja kuuntele.
Lastenkirja on uusi aluevaltaus koko sen tekijäkolmikolle. Kimmo Laiho tunnetaan paremmin Elastisena, pitkän linjan räppärinä ja yhtenä Suomen suosituimmista artisteista. Timo Snellman eli Timo Pieni Huijaus on niin ikään rap-artisti, joka työskentelee myös graafikkona ja vaatesuunnittelijana. Jaakko Manninen on Los Angelesissa asuva musiikki- ja elokuvatuottaja, joka tunnetaan erityisesti Beats & Styles -yhtyeestään.
Kirja ilmestyy Otavan julkaisemana perjantaina 1.10.
Kirjoita vastaus