Tykkää ja seuraa meitä:

Keikat

Uniklubi jaksaa paahtaa – kiertue ja uusi albumi: ”Kilsat ei tunnu missään”

Uniklubi kiertää taas maata ja julkaisee kevättalven kunniaksi albumillisen Suomirockia.

Julkaistu

@

Uniklubi.

Uniklubi lähtee kiertueelle uransa kahdeksannen albumin kunniaksi.

Uniklubi kohosi 2000-luvun alussa suuren yleisön tietoisuuteen debyyttialbuminsa nimikappaleella Rakkautta ja piikkilankaa. Albumi myi reilusti platinaa ja ryhmä pokkasi samana vuonna Emma-pystin parhaana rock-tulokkaana. Menestyksekäs musiikkimatka jatkui.

Miljoonia striimannut modernin suomirockin lähettiläänä tunnettu ryhmä julkaiseekin nyt jo kahdeksannen albuminsa, joka kantaa nimeä 8. Virallinen julkaisupäivä uutuudelle on 3. maaliskuuta 2023 ja sen tiimoilta alkaa 27. tammikuuta Vantaan Tulisuudelmasta julkaisukiertue, joka päättyy vappuaattona Kangasalataloon.

”Tuntuu uskomattomalta” –Jussi Selo ihastelee

“Uusin albumimme kantaa nimeä 8 (kahdeksan). Vaikka 8 onkin maaginen luku, niin se on myös meidän kahdeksas studioalbumi. Menemättä sen enempää numerologian maailmaan, tuntuu uskomattomalta, että jälleen ollaan saatu albumillinen hyvää suomirokkia yksiin kansiin”, Uniklubin keulakuva Jussi Selo kertoo fiiliksistään.

”Kilsat ei tunnu missään, vaan askel vain kevenee kohti näitä kevään mahtavia konsertteja ja keikkoja. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.”

Yhtyeen tulevalta levyltä on kuultu jo esimakua suosittujen sinkkujen myötä: Jos tähän jään, Hetken olen vapaa, Hehkuvia kipinöitä ja Sammuttamaton. Pitkäsoitolla on lisäksi mukana Maailman ääriin, Tartu sisko kiinni, Hiipivä hulluus, Helios, Hiljaa sekä Sabotaasi. Kaikki laulut kuullaan konserttiohjelmistossa.

Kiertuekokoonpanossa on mukana Jussi Selo (laulu), Janne Selo (kitara), Pasi Viitala (kitara), Teemu Mäntykorpi (basso), Jani Auvinen (rummut) ja Tuomas Lepistö (koskettimet).

Mainos

Playground Music julkaisee uutuusalbumin vinyylinä, CD:nä ja digitaalisesti.

Edellisen Ajan piirtämät kasvot -albuminsa myötä Uniklubi oli ehdolla Emma Gaalassa Vuoden Rock -kategoriassa. Lisäksi Uniklubi oli mukana Vuoden kotimainen yhtye/artisti -yleisöäänestyksessä.

Niin ikään Rauli Eskolinin tuottama yhtyeen edellinen levy Ajan piirtämät kasvot oli menestys sekä radioissa että suoratoistopalveluissakin. Levyn suurimpiin hitteihin kuuluvat kappaleet Huojuva silta ja Bailaten koko elämä, jotka ovat striimanneet kultaa.

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *