Rock
The 69 Eyes julkaisi rokkaavan Tiikerihainsa: ”Kaukokaipuuta sinne jonnekin”
The 69 Eyes on täydessä iskussa: uusi sinkku California rokkaa rennosti, pian tulee uusi EP-levy ja Vain elämää -sarjassa kuullaan 69-versioita.
Syyskuun alussa loppuunmyydyllä Tavastia-klubilla Helsingissä esiintynyt The 69 Eyes julkaisi perjantaina (9.9.) uuden California-nimisen singlen.
Rennosti rokkaava kappale tulee löytymään myös viikon päästä julkaistavalta Drive EP:ltä, jolta on singleinä julkaistu jo kappaleet Drive ja Call Me Snake. California-singlestä on luvassa myös musiikkivideo, joka julkaistaan keskiviikkona 14. syyskuuta.
Jyrki69: ”Tämä biisi voi rokata autoradiossa”
California ja muut uudet The 69 Eyes -kappaleet ovat Erno Laitisen (Haloo Helsinki!, Sami Yaffa, CMX) tuottama ja Miles Walkerin (Coldplay, U2, Gwen Stefani, Katy Perry, Haloo Helsinki!) miksaamia. Biisit on äänitetty InkFish-studiolla Helsingissä.
Samalla tiimillä syntyy myös yhtyeen alkuvuodesta 2023 julkaistava uusi albumi.
”California on The 69 Eyesin oma Tiikerihai. Kaukokaipuuta sinne jonnekin missä palmut huojuvat, unelmat murskaantuvat ja sarjamurhaajat väijyvät yössä. Tämä biisi voisi rokata autoradioissa niissä loputtomissa liikenneruuhkissa siellä jossain”, Jyrki 69 summaa.
Vain elämää tuo uusia versioita
Uusien The 69 Eyes– biisien lisäksi syksyn mittaan on luvassa uusia versioita vanhoista The 69 Eyes -klassikoista uuden Vain elämää -kauden myötä. Ohjelman myötä päästään kuulemaan myös Jyrki69:n tulkintoja Mikko Alatalon, Yonan, Redraman, Erika Vikmanin, Meiju Suvaksen ja Pete Parkkosen biiseistä.
Marraskuussa The 69 Eyes lähtee Ministry-yhtyeen Euroopan-kiertueen lämmittelijäksi.
Suomessa ja maailmalla pitkän uran tehnyt The 69 Eyes solmi vuoden alussa levytyssopimuksen Vallila Music Housen kanssa. Muun muassa Haloo Helsinki! -yhtyeen, Sami Yaffan ja Tommi Läntisen levy-yhtiönä tutuksi tullut Vallila Music House vastaa The 69 Eyes -yhtyeen levytyksistä Suomessa.
Uusi levytyssopimus
Gabi Hakasen ja The 69 Eyesin yhteiseen menneisyyteen sisältyy lukuisia The 69 Eyes -hittejä kuten paljon radiosoittoa saaneet Lost Boys, Feel Berlin ja Never Say Die -singlet. Suomen rajojen ulkopuolella bändiä edustaa saksalainen Atomic Fire, jonka edustukseen kuuluvat mm. Amorphis, Sonata Arctica, Helloween ja Opeth.
Lukuisia kultaa-ja platinaa myyneitä albumeita julkaisseen The 69 Eyes -yhtyeen viimeisin albumi West End julkaistiin vuonna 2019.
Kirjoita vastaus