Heavy
Tarja Turunen paljastaa kaiken: ”Kerron vihdoin oman tarinani”
Tarja Turusen avoin, runsaasti kuvitettu teos Laulun virta veressäni ilmestyy vihdoin suomeksi lokakuussa.
Poikkeuksellisen laulajanuran tehnyt, upeaääninen Tarja Turunen kertoo vihdoin oman tarinansa. Runsaasti kuvitettu Laulun virta veressäni valottaa Nightwish-yhtyeestä kuuluisuuteen nousseen sopraanon elämää ja uraa.
Tarja Turunen kertoo kirjassaan matkastaan Kiteen Puhoksen kylästä kohti maailman suurimpia estradeja sekä lapsuudestaan, lauluopinnoistaan, taiteilijuudestaan ja ainutlaatuisesta yhteydestä faneihinsa. Harvinaista kuva-aineistoa sisältävässä teoksessa lukija pääsee kohtaamaan myös Turusen elämän yksityistä puolta. Ääneen pääsevät lisäksi monet yhteistyökumppanit vuosien varsilta.
Laulun virta veressäni on todellinen fanin toivekirja. Runsas valokuvakuvitus elävöittää upeaa teosta, joka raottaa myös artistin arkea kulissien takana: studiossa, lavalla ja kotona.
”Olen pienestä tytöstä asti rakastanut esiintymistä. Mutta kun vuonna 2020 en voinut nousta lavalle, aloin käydä läpi kuva-albumejani”, Tarja taustoittaa.
Kiteellä syntynyt Tarja Turunen, 44, toimi Nightwish-yhtyeen laulusolistina vuoteen 2005 saakka, jonka jälkeen hän on luonut menestyksekästä soolouraa ja saavuttanut vankan fanikunnan ympäri maailmaa.
Hän on yksi tähtivalmentajista tänä syksynä Nelosella nähtävässä The Voice of Finland: All Stars -ohjelmassa.
Tarja asuu lapsensa ja argentiinalaissyntyisen puolisonsa Marcelo Cabulin kanssa Espanjassa.
Tarja Turusen kirja Laulun virta veressäni ilmestyy 29.10.2021. Kirjan suomentavat alkuperäisteoksesta Singing in My Blood Pasi Rakas Jääskeläinen ja Anssi Eriksson. Painetun kirjan lisäksi Laulun virta veressäni julkaistaan e-kirjana ja Turusen lukemana äänikirjana.
Kirjoita vastaus