Anna Puu kertoo, että kimmoke kesäiselle biisille syntyi Italian auringon alla.
Evelina sanoo, että idea rakkausbiisistä lähti vanhasta suomalaisesta sanonnasta. Lue lisää ja kuuntele!
JVG kunnioittaa klassikkohittejä uusilla vappubiiseillään – mukana on Kake Randelinia ja Martti Servoa!
Antti Tuisku sanoo adios Espanjalle ja tekee areenakiertueen halki Suomen.
Matti ja Teppo ovat taas täynnä intoa: uusi albumi tulee loppuvuodesta ja veri vetää keikoillekin. Lue lisää!
Vesalan uutuussinkku tuo lohtua vaikeiden aikojen keskelle. Tähti itse yllättyi Pahanilmanlinnut-biisin listasijoituksesta.
Haloo Helsinki -yhtyeen solisti-Elli on omien sanojensa mukaan MM-kisatasoa yllättävässä lajissa!
Vesterinen yhtyeineen on innoissaan, kun pääsee jatkamaan levykiertuettaan koko syystalven ajan.
"Uutinen ei paljoa hymyilytä", kiertueensa perumaan joutunut Ressu Redford suree.
Jari Sillanpää ei pääse tänäkään syksynä juhlistamaan 25-vuotista uraansa. Pettymys on suuri. Lue iskelmätähden mietteet!