Heavy
Raskasta Joulua tulee taas: ennätysmäärä solisteja ja jättikiertue – katso lista
Hevihenkiset rokkifanit voivat huokaista helpotuksesta: Raskasta Joulua palaa isompana kuin koskaan! Katso jättilista esiintyjistä ja keikoista.
Elämä palautuu ennalleen ja rokkikansan rakastama Raskasta Joulua -kiertuekin näkee taas päivänvalon.
15-vuotisjuhliaan syksyllä 2019 komeasti viettänyt Raskasta Joulua -kiertue päästiin viime syksynä järjestämään liveyleisölle vain Oulussa ja Porissa ennen kuin kiertueen loput päivät oli peruttava koronarajoitusten takia.
Niinpä raskaalla kädellä sovitettujen joululaulujen ystävät voivat huokaista helpotuksesta, sillä rakastettu kiertue järjestetään jälleen. Jo seitsemättätoista kertaa järjestettävä kiertue käynnistyy Oulusta joulukuun alussa ja päättyy Helsingin Hartwall Arenalle sunnuntaina 19. joulukuuta.
Kimmo Blom, Marko Hietala, Pekka Heino, Noora Louhimo…
Vuosi vuodelta suosionsa säilyttäneen kiertueen tämän vuoden solisteina laulaa tuttuun tapaan nippu kotimaisen metallimusiikin parhaita tulkitsijoita. Mukana ovat mm. ex-Nightwish-tähti Marko Hietala, Suomen arvostetuimpiin metallilaulajiin kuuluva Noora Louhimo, soolouransa hiljattain aloittanut Tarot-tähti Tommi Salmela, jo usean vuoden ajan Queenin musiikkiin pohjautuvan shown keulakuvana hurmannut Kimmo Blom, Sonata Arctica -solisti Tony Kakko ja ensimmäistä kertaa tänä vuonna mukana oleva Brother Firetribe -solisti Pekka Heino.
Kansainvälisen tuulahduksen kiertueelle tuo Amaranthe-yhtyeen solisti Elize Ryd.
Tänä vuonna jokaisessa konsertissa kuullaan ennätyksellisen montaa eri solistia.
Ei keikkaa.
RASKASTA JOULUA -KIERTUE 2021
La 4.12 Ouluhalli
Marko Hietala, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Elize Ryd ja Pekka Heino.
Pe 10.12 Kuopiohalli
Marko Hietala, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Elize Ryd, Pekka Heino ja Antti Railio.
La 11.12 Gatorade Center (Turkuhalli)
Marko Hietala, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Noora Louhimo, Elize Ryd ja Pekka Heino.
SU 12.12 Seinäjoki Areena
Marko Hietala, Kimmo Blom, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Noora Louhimo ja Elize Ryd.
PE 17.12 Kannen areena, Tampere
Noora Louhimo, Marko Hietala, Kimmo Blom, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Elize Ryd ja Pekka Heino.
La 18.12 Paviljonki Areena, Jyväskylä
Marko Hietala, Kimmo Blom, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Elize Ryd, Pekka Heino ja Antti Railio.
Su 19.12. Hartwall Arena, Helsinki
Marko Hietala, Kimmo Blom, Tommi Salmela, JP Leppäluoto, Ilja Jalkanen, Antony Parviainen, Ville Tuomi, Tony Kakko, Noora Louhimo, Elize Ryd, Pekka Heino ja Antti Railio.
Kaikki konsertit alkavat klo 19.
Kirjoita vastaus