Pop
Olavi Uusivirta laulaa ihmissuhteen taitekohdasta – odotettu levy ulos syksyllä
Olavi Uusivirta kertoo kokeeneensa pettymyksen New Yorkin legendaarisessa hotellissa.
Olavi Uusivirta julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Pieni kuolema syksyllä, 9. syyskuuta. Levyltä lohkaistu uutuuskappale Älä päästä mua menemään ilmestyi perjantaina (1.7.22).
Olavi kertoo, että alkusysäys sinkkuun syntyi taannoisella New Yorkin -matkalla.
”Kun pääsin ensimmäistä kertaa aikuisiällä New Yorkiin, halusin viettää edes yhden yön Chelsea Hotelissa, missä suuret esikuvani Bob Dylanista Janis Jopliniin ja Leonard Cohenista Patti Smithiin olivat asuneet pitkiäkin aikoja laulun- ja rakkaudentekojen merkeissä”, Uusivirta maalailee.
Legengaarinen Nykin musiikkimesta ”olikin ihan tavallinen hotelli”
”Taisin olla kuitenkin lopulta hieman pettynyt, kun The Chelsea olikin vain ihan tavallinen hotelli. Ajat olivat muuttuneet ja taika oli poissa. Tuntui luontevalta kirjoittaa hotelliviittaus ihmissuhteen taitekohdasta kertovaan lauluun, jossa joki alkaakin yllättäen haarautua”.
Olavi Uusivirta on Älä päästä mua menemään -kappaleesta ylpeä ja iloinen.
”Halusimme tehdä ajattomasti soivan, kuulaan ja konstailemattoman biisin, jossa yhtyeemme vuosien saatossa yhteen hitsaantunut sointi pääsee erityisellä tavalla oikeuksiinsa.”
Pieni kuolema -albumin ennakkomyynti alkaa keskiviikkona 6.7. Tulevalta levyltä on jo julkaistu ennakkoon singlet Kielletty leikki, Kun hiljaisuus oli kultaa ja Hilma af Klint.
Emma-palkitun tekijän viime vuosien julkaisuihin lukeutuu myös huikeat 100 viikkoa Suomen radiosoittolistalla pysynyt platinaa striimannut 2020-duetto Anna Puun kanssa.
Musiikkiuransa lisäksi Uusivirta on tuttu näky näyttelijänä eri produktioista niin valkokankaalta, tv-ruuduilta kuin teatterilavoiltakin. Keväällä 2022 hänet nähtiin Kansallisteatterin Hamletin nimiroolissa.
Olavi Uusivirta keikkailee läpi kesän tiiviisti eri festareilla.
Kirjoita vastaus