Tykkää ja seuraa meitä:

Heavy

Megabändit yhteen! The Rasmus ja Apocalyptica julkaisevat erikoissinkun – rankka aihe

The Rasmus ja Apocalyptica yhdistivät voimansa. Suomalaiset megäbändit esittävät uutuussinkkunsa tv:ssä syyskuussa.

Julkaistu

@

The Rasmus ja Apocalyptica yhdistivät voimansa.

Suomen kautta aikojen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin kuuluvat The Rasmus ja Apocalyptica julkaisevat Venomous Moon -nimisen yhteiskappaleen 3. syyskuuta.

Kappale on toinen single The Rasmuksen myöhemmin julkaistavalta albumilta.

Biisi kertoo pandemian aiheuttamasta eristäytyneisyydestä

Venomous Moon kertoo eristäytymisestä muusta maailmasta. Kirjoitin tämän melankolisen kappaleen pandemian alussa”, The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen kertoo.

Kappaleen nimi suomeksi on ”myrkyllinen kuu”.

the rasmus kertoi yhteisbiisistään apocalyptivcan kanssa instagramissa.

Yhtyeet esittävät uuden biisin ensimmäistä kertaa yhdessä Kummit Live: Elämä Lapselle -konsertissa MTV3:lla 8. syyskuuta. Lastenklinikoiden Kummien järjestämässä perinteikkäässä hyväntekeväisyyskonsertissa kerätään varoja lasten ja nuorten parhaan mahdollisen hoidon hyväksi Suomessa.

Lauri Ylönen on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Apocalyptican kanssa. Lauri ja HIM-legenda Ville Valo esittivät selloheviyhtyeen viidennellä studioalbumilla 2004 kappaleen nimeltä Bittersweet. Biisistä tuli iso hitti esimerkiksi Suomessa, Saksassa ja Sveitsissä.

Bittersweet-videon ohjasi Antti Jokinen, voit katsoa sen tästä (Youtube).

Mainos
apocalyptica ja the rasmus esittävät erikoissinkkunsa ensimmäistä kertaa 8.9. tv:ssä.

Kymmenettä albumiaan parhaillaan tekevä The Rasmus rikkoi hiljattain In The Shadows -jättihitillään 100 miljoonan striimin maagisen rajan Spotifyssa. Vastaavan rajapyykin on ylittänyt vain pari suomalaisbiisiä ennen tätä.

Ilmestyessään kappale sijoittui myyntilistojen kärkisijoille Suomen lisäksi useassa maassa ympäri maailmaa, kuten Ruotsissa, Iso-Britanniassa, Belgiassa, Italiassa, Ranskassa, Saksassa jne. In the Shadows oli The Rasmuksen Dead Letters -hittilevyn ensimmäinen single.

The Rasmus julkaisi viime toukokuussa neljän vuoden levytystauon jälkeen uuden Bones-singlen, ensimmäisen sinkkulohkaisun tulevalta uutuusalbumiltaan.

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.