Tykkää ja seuraa meitä:

Maustetytöt

Maustetytöt.

Maustetytöt on suomalainen yhtye, jonka jäsenet ovat siskokset kitaristi Anna Karjalainen ja kosketinsoittaja Kaisa Karjalainen. Yhtyeen esikoissingle Tein kai lottorivini väärin ilmestyi helmikuussa 2019 ja hitiksi noussut esikoisalbumi Kaikki tiet vievät Peltolaan saman vuoden lokakuussa.

Yhtyeen soundin perustana ovat melodiset, kekseliäät popkappaleet, jotka jäävät soimaan päässä. Niiden tarinat kertovat työnteosta ja työttömyydestä, samanaikaisesta puutteesta ja liiallisuudesta, kasvattamisesta ja kasvamisesta, ja vaikkapa marjanpoiminnasta. Ne ovat yö- ja kaiken muunkin unen puutteessa yskänlääkepullon ääressä KELA:n lappujen kääntöpuolille hetken viipyvässä mielentilassa sotattuja ajatuksia.

Maustetyttöjen toinen albumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä julkaistiin marraskuuussa 2020. Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä julkaistiin digitaalisesti, 3 000 kappaleen rajoitettuna värivinyylipainoksena, cd:nä ja kasettina. Albumilta on julkaistu aiemmin singlet Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään, Tee se itse ja Ne tulivat isäni maalle, jonka 1 000 kappaleen rajoitettu vinyylipainos on ennakkoon loppuunmyyty.

Maustetyttöjen edellinen albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan nousi ilmestyessään suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi, ja pysyi listalla yhtäjaksoisesti 48 viikkoa. Lokakuussa 2019 julkaistu albumi ylitti kultalevyrajan jouluna ja oli vuoden kolmanneksi myydyin levy Suomessa, ja bändi soittikin vuonna 2019 lähes sata keikkaa.

”Hyvä, ei ole enää sellaista hirveätä valitusta” –Kaisa toisen levyn tyylistä

Albumi sai muuten nimensä Oulun sairaalan psykiatrisesta osastosta.

”Tokan levyn kohdalla ajateltiin sen menevän positiivisempaan suuntaan. Ajateltiin, että hyvä, ei ole enää sellaista hirveetä valitusta. Mutta palaute, mitä ollaan saatu on ollut sellaista, että huh huh. Me ei oltu tajuttu, kuinka rankkaa kamaa ne tekstit kuulijoiden mielestä on,” Kaisa on kertonut.

Kaisa ja Anna Karjalainen ovat varttuneet Vaalan pienessä kylässä Pohjois-Pohjanmaalla. Helsinkiläistyneet sisarukset käyvät Vaalassa vanhempiensa luona yhä kalastamassa ja marjastamassa.

”Kyllä mekin joskus hymyillään. Ollaan mekin ihmisiä!” Maustetytöt vakuuttavat.


KEIKAT:

Tänään:

Ei keikkaa.

Tulevat keikat:

PäiväKaupunkiKeikkapaikka
09/06/22KaarinaSaaristo Open | Hovirinnan ranta
Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Uimarannantie 56. Jo kahdettatoista kertaa järjestettävä Saaristo Open avaa tämän vuoden festivaalikesän perinteisesti tutulla paikallaan kesäkuun alussa Kaarinan Hovirinnan rannassa 9.-11.6. Osta liput tästä
12/06/22Helsinki – ViikkiCoolHead Brew Viikki | Takapiha
Aika: 18:00. Lippu: alk. 29,90€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Koetilantie 1. Osta liput tästä
02/07/22KuopioKuopion Matkustajasatama
Aika: 17:00. Lippu: alk. 45,50€. Kuopio Wine Festival. Osta liput tästä
06/08/22OuluKuusisaaren tapahtumapuisto
Lippu: alk. 59,90€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Raatintie. Urbaaniin musiikin, kulttuurin ja taiteen festivaali Varjo järjestetään kolmannen kerran Oulun Kuusisaaressa 5.–6. elokuuta 2022. Osta liput tästä
26/08/22TampereFestivaali
Lippu: alk. 55€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Pyynikki. TAMPEREEN KESKUSTAN KUPEESEEN, KUVANKAUNIILLE PYYNIKILLE JÄRJESTETTÄVÄ FESTIVAALI JÄRJESTETÄÄN ELOKUUSSA 2022. Osta liput tästä
02/09/22LaukaaPeurunka Areena | Kylpylähotelli Peurunka
Aika: 22:00. Lippu: alk. 29,50€. Osoite: Peurungantie 85. Osta liput tästä
03/09/22Hämeenlinna – TuulosKapakanmäki
Aika: 20:00. Lippu: alk. 28€. Osoite: Lahden Valtatie 206. Osta liput tästä

Tilaa: RSS | iCal

MAUSTETYTÖT X AGENTS -keikat:

PäiväKaupunkiKeikkapaikka
16/06/22HankoHanko Sommarfest | Casinon ranta
Lippu: alk. 129€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Appelgrenintie 10. Hanko Sommarfest tuo kotimaiset ja ulkomaalaiset tähtiartistit upeaan miljööseen täysin uniikille festivaalialueelle meren rannalle. Osana festivaalialuetta ovat historiallinen Hangon Casinon rakennus, Casinon upea ranta-alue sekä Casinon puiston alue. Osta liput tästä
17/06/22RiihimäkiRiutanharju
Aika: 19:00. Osoite: Rinnetie 1. Puhelinnumero: 045 206 4310. Klo 19-02.
24/06/22KangasniemiSyvälahden lava
Aika: 20:00. Lippu: 30€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Syvälahdentie 310. Juhannusaatto klo 20-02, myös Mikko Mäkeläinen & Myrskylyhty.
01/07/22JämsäIskelmä Festivaali Himos
Lippu: alk. 95€. Osoite: Länsi-Himoksentie 4. Osta liput tästä
02/07/22SeinäjokiProvinssi
Lippu: alk. 159€. Osoite: Törnävänsaari. Provinssi järjestetään tuttuun tapaan juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna torstaista lauantaihin 30.6.-2.7.2022. Osta liput tästä
09/07/22TurkuRuisrock
Lippu: alk. 115€. Osoite: Ruissalo. Osta liput tästä
15/07/22PoriPori Jazz | Kirjurinluoto
Lippu: alk. 79€. Osta liput tästä
16/07/22SavonlinnaHouse of Olaf
Aika: 19:00. Lippu: alk. 45€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Asemantie 19. Osta liput tästä
17/07/22JoensuuIlosaari
Lippu: alk. 89€. Ilosaarirock 2022. Osta liput tästä
20/07/22VesilahtiLaukon kartanon puisto
Aika: 18:00. Lippu: alk. 29,90€. Ikäraja: Kaikenikäiset. Osoite: Laukontie 32. Osta liput tästä
22/07/22VantaaTikkurila Festivaali | Hiekkaharjun urheilupuisto
Lippu: alk. 89€. Osoite: Urheilutie. Osta liput tästä
30/07/22KuopioKuopiorock
Lippu: alk. 69€. Osoite: Väinölänniemi. Osta liput tästä
30/07/22OuluQstock | Kuusisaari
Lippu: alk. 84€. Osoite: Kuusisaari. Osta liput tästä
04/08/22VaasaVaasa Festival
Lippu: alk. 74,90€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Vaasan Sisäsatama. Vaasa Festival – Music, Food and Wine nähdään jälleen ensi elokuussa Vaasan upean meren äärellä Sisäsatamassa 4. – 6.8.2022. Osta liput tästä
13/08/22Himos – JämsäHimos Park
Lippu: alk. 59€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Himoksen monipuolinen tapahtuma-alue saa uuden festivaalin, kun ensimmäinen PopPark juhlitaan viihtyisässä Himos Parkissa elokuun toisena viikonloppuna 12.-13.8. Osta liput tästä
20/08/22Espoo – TapiolaTapiola Festivaali | Urheilupuisto
Lippu: alk. 79€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Urheilupuistontie 2. Pääkaupunkiseutu saa elokuussa uuden musiikkifestivaalin, kun suuri joukko kotimaisia ja ulkomaisia huippunimiä saapuu esiintymään Tapiolan urheilupuistoon Espooseen! Tapiola Festivaalissa on kolme lavaa: Käynnissä on ikään kuin kaksi festivaalia samaan aikaan – kotimaisten artistien ja yhtyeiden tähdittämät ulkolavat sekä Metro Areenan sisältä löytyvä kansainväliset raamitkin täyttävä ysärifestari. Osta liput tästä
27/08/22KokkolaKokkolan Tapahtumapuisto
Lippu: alk. 56,50€. Osoite: Suntin raitti. Venetsialaisten iltajuhla järjestetään 26.-27.8.2022 Kokkolan uudessa tapahtumapuistossa. Osta liput tästä

Tilaa: RSS | iCal

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.

Mainos

Tulevat keikat

Katso lisää keikkoja

Google-haku