Tykkää ja seuraa meitä:

Hip hop

Kubella mene kovaa: hittilevy ulos ja popup-kauppa keskellä Helsinkiä

Uutuusalbumin Gasoo Ei Breikkei julkaissut rap-tähti Kube paiskii töitä myös oman levyfirmansa kanssa. Kuuntele ja lue lisää!

Julkaistu

@

Suomen arvostetuimpien rap-artistien joukkoon lukeutuva Kube julkaisi tänään kuudennen albuminsa Gasoo Ei Breikkei. Odotettu kokonaisuus sisältää jo aiemmin julkaistut singlet Tän takii, Ghost/Bars, Elon sekä lähes 10 miljoonaa kuuntelukertaa keränneen menestyshitin 100. Kyseinen kappale oli tänä vuonna ehdolla Vuoden biisi -kategoriassa Emma Gaalassa. 

Vahvan jäljen kotimaiseen hiphop-musiikkiin jo vuosien ajan jättäneen Kuben suurimpiin vahvuuksiin kuuluu kyky luoda nahkansa musiikillisesti uudelleen kunkin ajan trendejä mukaillen, mutta samalla onnistuen pitämään soundinsa tunnistettavana ja ainutlaatuisena. Tämä näkyy ja kuuluu myös tänään julkaistulla Gasoo Ei Breikkei -albumilla, joka on muutamia biittejä lukuun ottamatta Kuben käsialaa alusta loppuun.

Kube on Vantaan Hakunilasta ponnistanut rap-artisti.

Autoista ja japanilaisesta estetiikasta visuaalisesti inspiroituneen albumin nimi Gasoo Ei Breikkei kuvaa osuvasti myös Kuben kevättä. Albuminteon ohella hän on keskittynyt Killah-levymerkkinsä toiminnan kehittämiseen ja uuden studiotilan viimeistelyyn.

Kuben uusi albumi sekä Killah Records on näyttävästi esillä tämän viikon loppuun asti myös helsinkiläisessä Kauppakeskus Forumissa, jonka katutasokerroksessa on avoinna Kube x Killah pop up. Albumin visuaalisen ilmeen mukaisesti toteutetussa tilassa myydään Gasoo Ei Breikkei -albumille JDM Outletin kanssa yhteistyössä tehtyjä eksklusiivisia fanituotteita. Myynnissä on myös Killah-levymerkin vaatteita.

Faneille tiedoksi, että Kube esiintyy tänään perjantaina 16.7. pop upissa järjestettävällä minikeikalla klo 18 Helsingissä.

Gasoo Ei Breikkei -albumin virallinen julkaisukeikka järjestetään vuorostaan 22. heinäkuuta Allas Sea Poolilla Helsingissä.

Laajan fanikunnan omaavan Kuben ura on edennyt nousujohteisesti viime vuosien aikana. Hänen edellinen albuminsa Hakunila Killah on ylittänyt kuuntelumäärältään platinarajan ja nousi julkaisunsa jälkeen Suomen virallisen albumilistan sijalle 3.

Albumi toi Kubelle ehdokkuuden myös Emma Gaalassa Vuoden rap -kategoriassa, jossa hän ollut ehdolla myös aiemmin. 

Mainos

Loppukesän Kube keskittyy keikkailuun.

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *