Uutiset
Kasmir iloitsee yhteisbiisistään F:n kanssa: ”Olen hemmetin ylpeä ja otettu”
F ja Kasmir ovat tehneet ennenkin yhteistyötä. Nyt julkaistu Mitä jos -sinkku on tyylikäs parisuhdepohdiskelu. Lue ja kuuntele!

Emma-palkittu artisti F julkaisi tammikuun kunniaksi uuden singlen Mitä jos. Luopumisen tuskasta ja siihen liittyvistä ristiriitaisista tuntemuksista ammentavalla kappaleella vierailee upeaääninen Kasmir, joka sanoittaa tarinan toisen osapuolen näkökulmaa.
”Kun jostain ihmisestä luopuu, se jättää jälkiä. Välillä jäljet nousee pintaan, tulee näkyvämmäksi ja silloin sitä jää miettimään, että mitä jos kaikki olisikin mennyt toisin. On lohdullista ajatella, että kaikki tapahtuu syystä, mutta joskus haluaa velloa melankolisesti menneessä, jossitella ja ikävöidä, ehkä vähän itkeä”, F avaa kappaleen tekstimaailmaa.
F ja Kasmir tekivät ensimmäisen kerran yhteistyötä muutama vuosi sitten, kun F vieraili Kasmirin Lumpeet EP:n kappaleella Paholainen ei osaa uida.
”Joidenkin asioiden kuuluukin mennä”
Kasmir on artistina avannut tietä suomenkieliselle r’n’b-ilmaisulle, jonka vuoksi yhteistyö tuntui F:n mukaan kiinnostavalta jatkumolta kyseisessä genressä.
Samoihin ajatuksiin yhtyy myös Kasmir.
”Mä olen todella otettu, että F kysy mua mukaan tähän biisiin. Ja myös hemmetin ylpeä, miten hieno siitä tuli! Mun kulma tähän tekstiin oli se, että ehkä joidenkin asioiden on vaan kuulunut mennä niin kuin ne on menneet”, Kasmir kuvailee.
”Päällimmäisen kelana se, että jos toisella mahdollisuudella epäonnistuisi vielä pahemmin, olisko parempi jättää se mahdollisuus vaan kellumaan sellaiseen tilaan, missä se voi olla mitä vaan.”
F valmistelee uutta albumiaan
Parhaillaan F viimeistelee kolmatta albumiaan, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. Mitä jos sekä F:n aikaisemmat singlet Menetän sut ja ihana kuvaavat osuvasti tulevaa levyä, joka tulee nojautumaan soundillisesti entistä vahvemmin r’n’b:hen. F kuvaa kokonaisuutta tematiikaltaan myös kevyemmäksi ja toiveikkaammaksi verrattuna hänen aiempiin albumeihinsa.
F on noussut muutamassa vuodessa maamme kiinnostavimpien, kotimaista hiphop-kenttää uudistavien artistien joukkoon. Viime vuonna julkaistu kappale ihana on rikkonut artistin henkilökohtaisia striimi- ja soittolistaennätyksiä yli miljoonalla kuuntelukerralla. Kappale oli myös Yle Areenassa esitetyn Kullannuput-sarjan tunnuskappale.
Toukokuussa 2021 F voitti Vuoden musiikkivideo -palkinnon Emma Gaalassa. Lisäksi hän on ollut aiemmin ehdolla gaalassa Vuoden tulokas- ja vuoden rap/r’n’b -kategorioissa.
Kirjoita vastaus