Tykkää ja seuraa meitä:

Pop

Kaija Koo riemastui tv-dokkaristaan: ”Hittiä pukkaa”

Tinakenkäkuningatar-dokumentin katsojamäärä sai Kaija Koon hyppimään riemusta.

Julkaistu

@

Kaija Koo.

Kaija Koo iloitsee Tinakenkäkuningatar-tv-dokumenttinsa onnistumisesta. Dokkari nähtiin televisiossa TV1:llä ensiesityksenä loppiaisena, viime perjantaina (6.1.23), lisäksi se on nähtävissä Yle Areenassa.

”Hittiä pukkaa! Uskomaton määrä Tinakenkäkuningattaren katsojia!!!!” Kaija riemuitsee somessa.

”Piti ihan hypähtää ilmaan riemusta kun mulle kerrottiin katsojaluvut. Täähän on nyt sitten niinsanottu ”hitti” jos dokkarista voi näin sanoa.”

Kaijan tv-dokumentti tavoitti yli 700 000 suomalaista

Finnapanelin virallisten tutkimustulosten mukaan Tinakenkäkuningatar-dokumentti keräsi tv:ssä katsojia 363 000, mikä oli siis ohjelman keskikatsojamäärä. Se oli viime viikon TV1:n 19. katsotuin ohjelma.

Dokkarin tavoittavuus oli komeat 714 000. Tavoittavuudella tarkoitetaan ohjelmaa vähintään 3 minuuttia yhtäjaksoisesti katselleiden henkilöiden lukumäärää. Yle Areenan lukuja dokkarin suhteen ei ole Finnpanelilla julkaistu, mutta ohjelma ei ole mahtunut ainakaan Areenan Top 20 -listalle, minne on päässyt vähintään 62 000 katselulla.

Lue myös: Kaija Koo julkaisee elämäkertansa: ”Olen ylpeä ja pelokas”

Kaija Koo: ”Haastava puolitoista vuotta”

”Olen niin onnellinen koska tämä oli myös hemmetin vaativa tehtävä”, Kaija Koo kuittaa.

”Haastava puolitoista vuotta kun vielä elimme siitä suuren osan korona-ajassa. Teeppä siinä sitten livekeikkataltiointeja kun keikat olivat välillä hyllyllä. Saatikka sitten nää mestat missä vaellettiin tuulessa ja tuiskussa. Satoja tunteja suunnittelua ja arkistojen kaivelua.
Edelleen kiitän Ylen ohjaaja Pia Asikaista, joka hemmetin kovalla sitkeydellä ja ammattitaidolla ajoi dokkarin maaliin!”

Mainos

”Sain uutta virtaa tästä”

Kaija on kiitollinen niin katsojille kuin kaikille tekijöillekin.

”Hitto mä sain uutta virtaa tästä. Nyt sitten uutta kohden.”

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *