Hip hop
Evelina kehrää nyt kuin kissa – tekee hiphop-tyylisen uutuuslevyn
Poptähti Evelina teki kevyesti kehräävän sinkkubiisin TheoFuegon kanssa. Kuuntele ja lue lisää!
Evelina julkaisi perjantaina (29.7.) uutta musiikkia. Miau on hiphop-vaikutteisen uuden EP-kokonaisuuden leikkisä avauskappale.
Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Evelina julkaisee myöhemmin elokuussa 3½-nimisen EP:n, jolla vierailee iso joukko kotimaisen hiphop- ja r&b-kentän tekijöitä aina kiinnostavista uusista tulokkaista maamme eturivin artisteihin.
Tuotannoltaan moderni, r&b-painotteinen EP esittelee vakuuttavalla tavalla Evelinan artistisen ilmaisun monipuolisuutta. Kokonaisuudella kotimaisen musiikin supertähdeltä kuullaan muun muassa räppiä sekä rohkeita ja anteeksipyytelemättömiä sanoituksia yhdistettynä koukuttaviin hiphop-tuotantoihin.
Lue myös: Evelina sukelsi rakkausaallon syvään päätyyn – hempeä sinkku hurmaa
EP:n on tuottanut kokonaisuudessaan Evelinan kanssa tiivistä yhteistyötä tekevä Tido.
Ensimmäinen maistiainen 12. elokuuta ulos tulevalta EP:ltä saatiin Miau-kappaleen myötä. Kokonaisuuden eräänlaisena introna toimivalla kappaleella vierailee persoonallisesta ja veikeästä musiikillisesta ilmaisustaan tunnettu TheoFuego. Tulevalla EP:llä on yhteensä kuusi kappaletta, joista jokaisessa on mukana vähintään yksi vieraileva artisti.
Evelinan vahvaa hiphop- ja r&b-osaamista esittelevän EP:n nimi 3½ viittaa artistin erilliseen musiikkiprojektiin, joka julkaistaan kirjaimellisesti hänen kolmannen ja neljännen albuminsa välissä. Tähän mennessä tulevalta neljänneltä albumilta on saatu hittisinglet Me ei kuuluta toisillemme ft. ANI, Kyynelii ja Sydän sulaa, joista kukin on saanut merkittävää radiosoittoa suomalaisilla radiokanavilla.
Lue myös: Evelina tuulettaa sinkkuaan: ”Oon niin onnellinen” – kuuntele ja ihastu
Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Evelina on yksi aikakautensa kuunnelluimpia ja seuratuimpia kotimaisia tähtiä. Hänen albuminsa 24K (2016), SOS (2019) ja III (2020) ovat keränneet yhteensä huimat yli 220 miljoonaa striimiä ja jokainen debytoi albumilistan kärkikolmikossa. Vuonna 2018 vuoden naissolistina palkitulla artistilla on yhteensä kymmenen Emma-ehdokkuutta.
Evelina saa myös paljon kiitosta ottamalla kantaa tärkeisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin some-kanavissaan, joissa hänellä on yhteensä yli 230 000 seuraajaa. Artistin alustoilla on usein puhetta esimerkiksi kehorauhasta, ulkonäköpaineista, tasa-arvosta ja naisten oikeuksista.
Kirjoita vastaus