Erin
Erin on noussut Suomen naisartistien eturiviin. Erinin uusin single Niinku koko ajan ilmestyi huhtikuussa 2021 ja nousi suoraan radioiden soittolistoille sekä Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon. Niinku koko ajan seuraa toukokuussa 2020 ilmestynyttä paluusingleä Yhtenä sunnuntaina, josta tuli nopeasti yksi maamme soitetuimmista kappaleista ja myös kaikkien radioiden soitetuin biisi.
Kuukausia Spotifyn top 50 -listalla pysytellyt Yhtenä sunnuntaina sai Radiomedian antaman Kuukauden radiobiisi -palkinnon syys- ja lokakuussa 2020, eli oli noina kuukausia radioiden kautta eniten suomalaisia tavoittanut kappale.
Persoonallisesta äänestään ja koskettavista tulkinnoistaan tunnetun Erinin ensimmäinen sooloalbumi Hunningolla julkaistiin 2011 ja levy on ylittänyt moninkertaisen platinan rajan yli 80 000 kappaleen myynnillä. Albumilta jäivät elämään jättihitit Vanha nainen hunningolla, Popeda, Vanha sydän ja On elämä laina.
Erinin toiselta pitkäsoitolta, tuplaplatinarajan ylittäneeltä levyltä Sä osaat! muistetaan muun muassa hittisinkku Ei taida tietää tyttö, joka valittiin vuonna 2014 Suomen musiikkikustantajat ry:n vuoden biisiksi.
Erinin edellinen pitkäsoitto, muun muassa singlen Kohta hänen sisältänyt Seliseli ilmestyi 2016.
Helsingissä 2. heinäkuuta 1977 syntynyt Erin Anttila nousi kuuluisuuteen toisena Nylon Beat -yhtyeen (1995-2003) jäsenistä. Duon toinen osapuoli on Jonna GeaGea (ent. Kosonen).
”Emme ikinä tajunneet suosiotamme” –Erin Nylon Beatista
”On ihan erilaista tulla nuorena julkisuuteen tänä päivänä, jo ihan sosiaalisen median takia. Me emme ikinä tajunneet, kuinka suosittuja olimme. Ei julkisuus merkinnyt meille mitään”, Erin on muistellut 2000-luvun suosiota.
Erin nousi Nylon Beat -jättisuosioon juuri ylioppilaaksi kirjoittaneena nuorena naisena.
”Se oli nuoruudessa mahtavaa. Me vain menimme ja hoidimme kaiken itse, meikkejä ja haastatteluja myöten. Siitä tuli meille enemmänkin elämäntapa, ei siinä ollut mitään ammattimaista.”
Katolisen kasvatuksen saanut Erin muutti kolmevuotiaaina perheensä kanssa äitinsä kotimaahan Irlantiin, missä Erin aloitti ala-asteen. Hän suoritti peruskoulunsa loppuun Suomessa perheen muutettua takaisin kolme vuotta myöhemmin.
Erin on naimisissa muusikko Vesa Anttilan kanssa, ja heillä on kaksi lasta.
”Äitiys on laajentanut tunteiden kirjoani”
”Koen, että artismi on ihanalla tavalla vanhemmuuden vastakohta. Vanhemmuus on sitä, että pidät muista huolta. Mutta artistina sun täytyy olla myös hieman narsisti. Silloin se on all about you”, Erin on hymyillyt.
”Olen perusluonteeltani aika tasainen ja sellainen viilipytty. Mutta sen jälkeen, kun tulin äidiksi, niin sellainen tunteiden kirjo on laajentunut. Pelkäsin aikaisemmin suuria tunteita, mutta äitiys on opettanut minulle sen, etten mene rikki syvistä ja isoista tunteista. Toki äitiyden myötä myös kuolemanpelko on läsnä elämässä ihan eri tavalla.”
KEIKAT:
Tänään:
Ei keikkaa.
Tulevat keikat:
Päivä | Kaupunki | Keikkapaikka |
---|---|---|
18/05/22 | Turku | Baltic Princess |
25/06/22 | Rovaniemi | Ravintola Valdemari |
Aika: 20:00. Lippu: alk. 20€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Jäämerentie 9. Osta liput tästä | ||
01/07/22 | Jämsä | Iskelmä Festivaali Himos |
Lippu: alk. 95€. Osoite: Länsi-Himoksentie 4. Osta liput tästä | ||
01/07/22 | Karjaa | Raasepori Festivaali |
Lippu: alk. 69,90€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Bulevardin puisto. Raasepori Festival tekee näyttävän paluun Bulevardin puistoon Karjaalle heinäkuussa 2022. Osta liput tästä | ||
07/07/22 | Kuopio | Kuopion Matkustajasatama |
Aika: 17:00. Lippu: alk. 45,50€. Kuopio Wine Festival. Osta liput tästä | ||
08/07/22 | Seinäjoki | Seinäjoen tangomarkkinat |
Tangokadun katulava. Osta liput tästä | ||
09/07/22 | Lohja | Rantajamit | Aurlahti |
Lippu: alk. 41,50€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Rantajameilua 30. kerran Lohjalla! Tapahtuma sijaitsee tutussa paikassa Aurlahden rantakentällä 7.-9.7.2022. Osta liput tästä | ||
10/07/22 | Turku | Ruisrock |
Lippu: alk. 115€. Osoite: Ruissalo. Osta liput tästä | ||
14/07/22 | Helsinki | Allas Sea Pool |
Aika: 19:00. Lippu: alk. 26€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Katajanokanlaituri 2a. Allas Sea Poolilla nähdään keikkoja kesän täydeltä! Allas Sea Pool kokoaa eturivin artistit viihtyisälle sisäpihalle Helsingin ydinkeskustaan. Osta liput tästä | ||
23/07/22 | Vesilahti | Laukon kartanon puisto |
Aika: 18:00. Lippu: alk. 29,90€. Ikäraja: Kaikenikäiset. Osoite: Laukontie 32. Osta liput tästä | ||
29/07/22 | Espoo | Espoon Viinijuhlat | Haukilahden ranta |
Lippu: alk. 59,90€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Espoon Viinijuhlat tuo kotimaiset ja ulkomaalaiset tähtiartistit upeaan miljööseen täysin uniikille festivaalialueelle meren äärelle Haukilahden rannalle 29.-30.7. Pääesiintyjänä nähdään britannialaiset Ellie Goulding sekä Tom Odell. Osta liput tästä | ||
04/08/22 | Vaasa | Vaasa Festival |
Lippu: alk. 74,90€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Vaasan Sisäsatama. Vaasa Festival – Music, Food and Wine nähdään jälleen ensi elokuussa Vaasan upean meren äärellä Sisäsatamassa 4. – 6.8.2022. Osta liput tästä | ||
05/08/22 | Nokia | Tapsan Tahdit | Pirkkalaistori |
Aika: 20:00. Lippu: alk. 42,50€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Kotimaisen kevyen musiikin tapahtuma Tapsan Tahdit järjestetään Nokialla 4.-6.8.2022. Esiintymässä ovat mm. Erin, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Suvi Teräsniska ja Popeda. Tahdeilla julkistetaan myös Iskelmä-Finlandia 2022 tunnustuspalkinto. Osta liput tästä | ||
20/08/22 | Tuusula | Krapin Paja |
Aika: 15:00. Lippu: alk. 49€. Osoite: Rantatie 2. Krapin puutarjajuhlat 19.-20.8. Osta liput tästä | ||
27/08/22 | Kajaani | Kajaanihalli |
Lippu: alk. 69,90€. Osoite: Ratakatu 2. Kaksipäiväinen Kainuun Musiikkijuhlat -festivaali järjestetään Kajaanihallin ympäristössä ja kaupunginlammen alueella Kajaanin keskustan läheisyydessä 26.-27.8.2022. Osta liput tästä | ||
05/11/22 | Seinäjoki | Rytmikorjaamo |
Aika: 19:00. Lippu: alk. 25€. Ikäraja: Ei alaikäisiä. Osoite: Vaasantie 11. Osta liput tästä |
Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.
