Tykkää ja seuraa meitä:

Eppu Normaali

Eppu Normaali.

Eppu Normaali aloitti uuden aallon punk-yhtyeenä vuonna 1976, mutta sen musiikki muuttui alkuvuosien punkista melodisempaan suuntaan. 1980-luvulla yhtyeen tyyli läheni popmusiikkia. 

Jääräpäisesti itseltään näyttävä ja kuulostava yhtye on tehnyt jo nyt historiaan jälkensä jättävän uran, eikä loppua taipaleelle näy. Jopa joulupukkiakin tunnetummaksi rankattu yhtye on piirtynyt suomalaisten kollektiiviseen muistiin tavalla, johon vain harvat musiikintekijät pystyvät.

80-luvun hurjan työtahdin jälkeen yhtye on rajoittanut tekemisiään ja esiintyy harvakseltaan.

”Tässä on viisi Eppua, viisi kaunista heppua. Me soitamme rajulla tavalla ja näytämme hyvältä lavalla”

Eppu Normaali: Martti Syrjä (laulu), Mikko ”Pantse” Syrjä (kitara, laulu), Juha Torvinen (kitara), Sami Ruusukallio (basso, laulu) ja Aku Syrjä (rummut).

Yhtye on julkaissut yhteensä 15 studioalbumia, joista kymmenen on myynyt platinaa ja viisi kultaa. Yhteensä yhtye on myynyt yli 1,5 miljoonaa levyä ja sen tuplakokoelma, Repullinen hittejä, on Suomen kaikkien aikojen toiseksi myydyin levy.

Eppujen hittejä on pitkä lista:  Kitara, taivas ja tähdet, Voi, kuinka me sinua kaivataan, Murheellisten laulujen maa, Vuonna ’85, 20 vuotta sikana, Afrikka, sarvikuonojen maa, Baarikärpänen, Sydän tyhjää lyö, Tahroja paperilla, Lensin matalalla 2, Näinhän täällä käy, Nyt reppuni jupiset, riimisi rupiset, Joka päivä ja joka ikinen yö, Suolaista sadetta...

Tiesitkö muuten, että yhtye otti nimensä Mel Brooksin elokuvassa Frankenstein Junior (1974) mainitun nimen ”Abby Normal” suomennoksesta. 

Eppu Normaalin menestyshistoria on pitkä. Mainittakoon mm. legendaarinen Tuuliajolla-kiertue 1981-86,

Vuonna 1987 Eppu Normaali juhli kymmenvuotisjuhliaan, ja samana vuonna toinen tamperelaisyhtye Popeda täytti myös kymmenen vuotta. Yhtyeet päättivät juhlia levytysstudiossa, ja muodostivat hetkeksi yhtyeen EppuPopedaNormaali. Yhtyeen single 20 vuotta sikana / Hyvä kankkunen julkaistiin juhlan kunniaksi samana vuonna.

”Rakennettiin itse tämmönen hirviö” –Martti Syrjä Eppu Normaalin tahdista

“Kyllä Eppu Normaali kuppas meidät aika tyhjäksi 80-luvulla. Pakotti meidät ylittäämään itsemme. Me rakennettiin itse tämmönen hirviö”, Eppujen johtohahmo Martti Syrjä on sanonut.

Vuonna 2006 Eppu Normaalin perustamisesta oli kulunut 30 vuotta. Sen kunniaksi yhtyeen jäsenet julkaisivat alastonkalenterin. Vuonna 2016 yhtyeestä taas tehtiin sen 40-vuotisen uran kunniaksi Eput-dokumenttielokuva, uusi kirja ja valokuvanäyttely.



KEIKAT:

Tänään:

Ei keikkaa.

Tulevat keikat:

Ei keikkaa.

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.

Mainos

Tulevat keikat

Katso lisää keikkoja

Google-haku