Heavy
Blind Channel joutuu perumaan loppuvuoden Suomen-keikkojaan
Puolet odotetuista Blind Channelin Suomen-keikoista jäävät valitettavasti toteutumatta.
Blind Channel tiedotti torstaina (1.12.), että se joutuu sittenkin perumaan loppuvuoden konserttikeikkojaan Suomessa.
Marraskuinen keikkajärjestäjä RH Entertainment Oy:n äkillinen konkurssi heitti tummia pilviä myös Blind Channelin konserttien ylle, mutta viisusankarit vakuuttivat tekevänsä kaikkensa, jotta odotetut Suomi-konsertit saadaan järjestettyä suunnitellusti.
Blind Channelilla piti olla neljä isoa konserttia joulukuun lopulla. Nyt niihin on saatu selvyys.
Valitettavasti kaksi näistä konserteista on jouduttu perumaan: 26.12. Kuopio, The Circus & 31.12. Oulu, Tullisali eivät toteudu.
Sen sijaan 27.12. Blind Channel The Cruise Baltic Princess -aluksella Turusta , 29.12. Helsinki, Jäähalli & 30.12. Tampere, Pakkahuone toteutuvat.
Lue myös: Blind Channel julkaisi biisin krapulan hallintaan – ja paranteluun
”Kiitos kärsivällisyydestä ja suuret pahoittelut Kuopion & Oulun lipunostaneille – keikkojen peruminen on meille AINA viimeinen vaihtoehto jonka eteen nyt jouduimme: RH Entertainmentin konkurssipesä on ohjeistanut velkojia olemaan yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen [email protected]”, yhtye tiedottaa.
”Teimme 24/7 töitä sen eteen, että saisimme nämä keikat toteutumaan ottaen huomioon tosiasian, että suurin osa lippurahoista jäisi mitä todennäköisimmin kokonaan saamatta. Teemme tätä faneillemme ja olemme huojentuneita, että löysimme ratkaisun toteuttaa kiertue miltei kokonaan. Bändin isoin oma keikka Helsingin Jäähallissa 29.12. & kaksi muuta iltaa tulevat olemaan historiallisia hetkiä joihin me halutaan teidät kaikki mukaan.”
Jo ostetut liput käyvät keikoille sellaisenaan ja uusia lippuja on saatavilla rajoitetusti täältä.
Kirjoita vastaus