Tykkää ja seuraa meitä:

Keikkapaikka

Biletä Eppu-aitiossa! Eppu Normaali saa ikioman tilan kohuttuun Uros Live -areenaan

Eppu Normaalin nimikkoaition seiniä koristavat uniikit bändimuistotavarat, joiden keskellä voi kuvauttaa itsensä.

Julkaistu

@

Eppu Normaali saa oman aition Uros LIve -areenalle Tampereella. Kuva Juho Juntunen.

Eppu Normaali on hankkinut Tampereelle joulukuussa avautuvasta Uros Live -areenasta 22 hengen aition. Aitiosta on suora näkymä ottelutapahtumissa jäälle ja konserteissa lavalle. Hankinta on tehty yhteistyössä Eppujen pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden, PR- ja tuotantoyhtiö ProPromotion Oy:n ja fanituotteista vastaavan Backstage Rock Shopin kanssa.

Aition seiniä koristaa Eppujen uniikkia bändirekvisiittaa

Eppu-aitioksi nimetyssä aitiossa voi areenatapahtumien yhteydessä päästä historiamatkalle Eppu Normaalin uran vaiheisiin. Aition seinävitriineissä on esillä uniikkia bändirekvisiittaa 45-vuotiselta uralta. Itsensä voi myös kuvauttaa Eppu-rekvisiitan ympärillä.

Onhan se viimeisen päälle mahtavaa, että on nimikkoaitio Uros Live -areenalla, vaikka taitaa käydä niin, ettei itse sitä juurikaan pääse käyttämään. On sen verran merkittäviä ja kysyttyjä tapahtumia tulossa, että tiputaan varauslistan hännille!”, kommentoi Eppu Normaalin kitaristi ja Akun Tehtaan tuotantopäällikkö Juha Torvinen.

Eppu Normaali soittaa 15.12. vietettävissä Uros Live -avajaisissa. Eput esiintyvät yhdessä Santtu-Matias Rouvalin johtaman liki 100-henkisen Tampere Filharmonian kanssa. Vierailevana pianistina lavalle nousee Iiro Rantala.

Eppu Normaali.

Aitiota vuokrataan niin yksityisille kuin yrityksille. Tilaan voi vaivatta tilata myös tarjoilut ja Eppu Normaali -aiheiset, vain aitiovieraita varten tuotetut asiakaslahjat.

”Yhteinen aitio Suomen parhaalla areenalla hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa, mikäs sen hienompaa! Eppu-aitio tulee olemaan varmasti yksi mieleenpainuvimmista vip-tiloista tässä maassa”, sanoo Backstage Rock Shopin toimitusjohtaja Matti Lehtonen

Lue myös: Tangomarkkinat koukkaavat popin puolelle: Erika, Samuli, Arttu ja Eput valtaavat Seinäjoen

Eppu-aitiota voi varata kokouskäyttöön myös silloin, kun areenassa ei ole tapahtumia.

Mainos

”Aitioehdotus tuli Uros Live -areenalta, kun teimme yhteistyötä ensimmäisten tapahtumalanseerausten tiimoilta. Asia herätti kiinnostukseni ja mietin, millainen aitiokonsepti yleisöä erityisesti kiinnostaisi. Sparrailin aiheesta Eppu Normaalin kanssa. Tämän pohjalta syntyi Eppu-aitio. Saimme mukaan myös kolmannen kumppanin Backstage Rock Shopin täydentämään kokonaisuutta. Aitiovierailunkin kuuluu olla elämys uudessa areenassa!” kommentoi ProPromotion Oy:n toimitusjohtaja Taija Holm.

Uros Live -areenassa on luvassa konsertteja, jääkiekko-otteluita ja muuta viihdettä. Elämysareena on avoinna ympäri vuoden ja siellä yleisöä palvelee kymmenet ravintolat, kasino ja hotelli.

Klikkaa alta Eppu Normaalin kaikki keikat ja kiertueet:

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.