Tykkää ja seuraa meitä:

Pop

Äitiyslomalta palannut Jannika B teki biisin kipeistä kokemuksistaan: ”Todella terapeuttista”

Jannika B sävelsi omakohtaista uutta musiikkia yhdessä Apulanta-puolisonsa Toni Wirtasen kanssa.

Julkaistu

@

Jannka B. Kuva: Matias Jalmari.

Uusi single Mania on räväkkä avaus musiikin saralla äitiysloman myötä pidemmän tauon julkaisujen puolesta pitäneelle Jannika B:lle. Mania on asennebiisi, ja se ottaa kantaa suorittamisen ihannointiin ja miellyttämisen pakkoon, joka ajaa meidät vääjäämättä kohti mielen umpikujaa.

Jannika B sanoo, että uutuussinkku koskettaa hänen henkilökohtaisia kokemuksiaan.

 ”On ollut todella terapeuttista käsitellä omia kipeitäkin asioita musiikin kautta ja Mania on niiden itsetutkiskelujen tulos. Minusta on erittäin tärkeää, että koko ajan on enemmän ok puhua vaikeistakin asioista ja rikkoa tabuja”, artisti huomauttaa.

”On ok rikkoa tabuja” –Jannika B

”Samaan aikaan on vähintään yhtä tärkeää, että meillä on itse oikeus vetää omat henkilökohtaiset rajamme mistä haluamme puhua, mitä haluamme tehdä, kenen kanssa ja missä yhteydessä.”

Tietynlainen etäisyys artistina olosta on tehnyt laulajalle hyvää, ja Jannka B haluaakin tuoda uusilla kappaleillaan esille pitempään pohtimiaan aiheita. Aiheet liittyvät niin omaan kasvuun kuin laajemmin artistinäkökulmiin ja naisen asemaan.

Lue myös: Vauva syntyi! Toni Wirtanen iloitsee: ”Rakkaus sai uuden hahmon” – katso kuva

jannika b:n ja toni wirtasen perheeseen kuuluu kaksi lasta.

Jannika B:n oma genre on laserkantria

Omalle musiikille hahmottui myös nimi ja samalla oma genre: laserkantri, joka oivallisesti kattaa Jannikan energisen ja voimaannuttavan ilmaisun sekä puhuttelevat tekstit pinnan alla piilevään surumielisyyteen.

Mainos

Uutta musiikkia on jo hyvässä vaiheessa muutenkin ja yhteistyö tutun tuottajan Jonas Olssonin kanssa on ollut antoisaa. Kotona tekeminen on avannut luontevasti myös yhteistyön puolison Toni Wirtasen kanssa. Mania-sinkun sävellys on yhteinen.

Sinkku on yhteissävellys Toni-puolison kanssa

”Korona-aikana on tullut oltua niin paljon vain kotona, että biisi syntyi lähes vahingossa aamukahvia juodessa. Muutenkin korona-ajan pysähtyneisyys jätti aikaa pohdinnoille ja sai aikaan muutoksia itsessäni, joka myös näkyy ja kuuluu tekemisissäni. Tuntuu pitkästä aikaa siltä, että saan näkyvästi olla se outo ihmisen muotoinen olento, joka olen. Tuleva albumi on kaikkea sitä – ja edellinen lause onkin täynnä piilomainontaa tulevasta.”

mania on jannika b:n uusi sinkku.

Jannika B on julkaissut kolme albumia, joista viimeisin on kultarajan ylittänyt Toinen nainen (2019). Levyltä muistetaan useita isoja hittejä mm. En luovu susta koskaanAamun takana ja Riisu kokonaan.

Jannika B ihastutti myös Vain elämää -ohjelmassa 2020, ja sen kauden jättihitiksi nousi Pyyntö-kappale, jota on streamattu jo reilut 4,5 miljoonaa kertaa. Esiintymistauko loppuu myös kesän aikana ja Jannika B saadaan odotetuille keikoille pitkästä aikaa.

Jatka lukemista
Mainos
Klikkaa ja kommentoi

Kirjoita vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.